Miten Kataja, tai yksikään arvovaltainen kokoomuslainen, liittyy Ulvilan murhatutkintaan?

Miksi he osallistuivat koko arvovallallaan syyttömän ulvilalaisen perheenäidin syyllistämiseen pimeässä murhajutussa aiheuttaen sillä neljän pienen lapsen joutumisen kodittomiksi?

uusi dating sivusto suomi-26

Juuri ennen nimitystään poliisiylijohtajaksi Mikko Paatero (kok) puuttui Ulvilan murhan tutkintaan estäen tutkinnan siirron KRP:lle.

Paateron mukaan Ulvilan murhatapaukselle ei tarvita uusia silmiä. silloisen Porin poliisin rikososaston johtajan Pauli Kuusirannan alaisuudessa tapahtunut rikospaikan ja rikospaikka-valokuvien kontaminointi?

Perheeseen asetettiin peitepoliisi Seppo tarkkailemaan perheen elämää.“Anneli Auer pidätettiin yllättäen 27.9.2009 epäiltynä miehensä murhasta.

Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta lausui Anneli Auerin pidätyksestä 28.9.2009 MTV3 Kymmenen Uutisille, että “todennäköisin syin epäiltynä tarkoittaa, että todisteet ovat aika vahvat”.

Landstedt katsoo, ettei hänellä ole nykyisessä tilanteessa edellytyksiä jatkaa tehtävässään.

Hän siirtyy omasta suostumuksestaan pelastustoimen asiantuntijatehtäviin. Anne Holmlund siirsi Hätäkeskuksen Tampereelta Poriin. Satakunnan poliisipäällikkö Timo Vuola toimi sen tilapäisenä johtajana.edesmennyt kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkamakin (Valkaman kerrotaan menehtyneen helmikuussa 2016).Apulaispoliisipäällikkö Matti Kulmala lähetti Pauli Kuusirannan murhapaikalle aamuyöstä tutkinnanjohtajaksi, sillä Juha Joutsenlahtea ei oltu saatu yöllä kiinni.Vielä kummallisempaa on Kauppilan kokoomuslaisen yhtiökumppanin Sampsa Katajan ulostulo Ulvilan murhan keskeneräisessä tutkinnassa.Miten toimittaja Sanni Grahn (kok) tiesi soittaa asiassa myös Katajalle, tai paremminkin, miksi Sanni Grahn edes soitti Katajalle? huhtikuu 2007) Anne Holmlund (kok) nimitti erityisavustajansa Sami Paateron isän Mikko Paateron (kok) poliisiylijohtajaksi. Jutussa sisäministeri kertoo tunteneensa epäillyn, ja antoi tälle samalla suosituksensa (character referenssin). Miten toimittaja Sanni Grahn (kok) tiesi soittaa kokoomuslaiselle sisäministerille, ja kysellä tämän tuntoja porilaisen näyttelijän pidätyksestä?